SOCIAL MEDIA

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

JÄTTI TARJOTIN SISUSTUKSESSA



Meillähän on aina ollut tarjottimet enemmän palvelemassa kynttilänjalkoja kuin leivonnaisia ja minulta löytyy monta tarjotinta joita en ole ikinä käyttänyt niiden alkuperäisessä tarkoituksessa, eli kattauksessa ruuanlaitossa. Niinpä tämäkin tarjotin minkä bongasin hiljattain Ale-Makasiinista löysi paikkansa sisustuselementtinä. 
Olohuoneen toiseen päätyyn väliaikaisesti sijoitettu liian korkea sohvapöytä ( mikä oikeasti on sivupöytä ) sai päällensä tämän jätti tarjottimen. Se on tosiaan aika iso, halkaisijaltaan n. 54cm. Aluksi haaveilin tarjottimesta ulkona, terassipöydän päällä ja siihen asettelisin upeat kynttilänjalat...Sytyttäisin kynttilät palamaan, kunnes vesisade sammuttaisi tuikkivat liekit ja pilaisi tarjottimen. Ensikesänä sitten terassille valokate kiitos. 





Tällaisten tarjottimien käyttö pöytien päällisinä on itseasiassa jo vanha juttu, mutta minä en ole ennenkään ollut niin trendikäs kodin sisustamisen suhteen. Se onkin yksi sisustamisen parhaimpia puolia, toteuttaa luovana omaa tyyliänsä välittämättä mistään säännöistä. Sisustusblogia pitäessä luonnollisesti raotan ajatuksia hankintojen suhteen enemmän, koska se tuo sisältöä teksteihin. Tämä tarjotin tuo omasta mielestäni mukavasti pienen tuulahduksen marokkolaisuutta, muistuttaa niiden tarjotinpöytiä yms ja se taas tuo hieman boheemia energiaa ympäristöönsä mitä rakastan sisustuksessa, mutta jotenkin en omassa kodissani sitä osaa toteuttaa vielä. 


Mukavaa viikon puoliväliä kaikille! 
maanantai 26. kesäkuuta 2017

JUHANNUKSEN KUULUMISET





Aika ruokapainotteinen juhannus oli tällä kertaa, mitäpä sitä kiertelemään. Yleensä olen jussit viettänyt töissä, mutta tänä kesänä pitkästä aikaa toivoin itselleni sen vapaaksi kokonaan. Perjantaina pääsin aamulla yövuorosta jonka jälkeen nukuin pikaiset alle neljä tuntia jonka jälkeen heti aloin laittautumaan juhlaa varten. Käytiin vielä kaupan kautta ennenkuin mentiin mieheni kotipaikalle ja siinä sitten heti aloin kokkailemaan herkkuja illalle omalta osaltani. Ennen syöntiä illalla käytiin katsomassa mieheni, hänen siskon lapsien ja anoppini kanssa kokkoa ja pienellä maakuntamatkalla ajelemassa. 






Yllättävän pitkään jaksoin valvoa, johonkin kahteen asti yöllä. Olin aika varma että uni alkaa painaa silmiä jo ennen puolta yötä kun päivä alkoi niin vähillä "yöunilla". 


Seuraavana päivänä ryhdyin kuljetuspäälliköksi ja huristeltiin ajaa minä, K ja Hilkka minun kotipaikalleni mummoa ja ukkia tapaamaan. Sen jälkeen piipahdettiin minun puolen suvun jossain vuokratussa juhannusmökissä, missä oli muuten hauska idea mökkiohjelmana. Murhamysteerin ratkaisua viikonlopulle. Ilmeisesti mökin vuokraaja oli tällaisen pienen pelin ohjelmoinut mökin asiakkaille. 


Sunnuntaina sitten nukuin kaikki univelat pois, eli käytännössä puoli päivää anoppilassa ja sitten kotona loppu illan sohvalla torkahdellen. Tänään oli arkeen paluu ja sitä jo tavallaan kaipasin. 



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
torstai 22. kesäkuuta 2017

HYVÄ KIERTÄMÄÄN- SIIVOUSVINKIT

Heippa & hyvää juhannusta kaikille etukäteen!

Olen kotona aika siisti ihminen. Pidän siitä että kotonani kaikki on tip top ja herkästi raivostun jos mies jättää likaiset kenkänsä eteiseen tai kodinhoitohuoneeseen, nyt on kesä.. eli hiekkaiset kengät kuuluu ulos! 

Kuitenkin sitten taas minulla ei pysy paria päivää pitempään auto siistinä ja K vitsaileekin aina että mun auto "kaatopaikka".. hyi. Mutta asiaan,



kodin siisteys on tärkeää itselleni myös siksi, että olen pölylle yliherkkä ja vaikka mille muille asioille, joten haluan että koti on se paikka missä minun ei tarvitse niiskuttaa nenää tai yrittää raapia kielellä kutisevaa kitalakea. Nämä vauvoille tarkoitetut puhdistuspyyhkeet minulle vinkkasi kälyni, nimittäin pölyjen pyyhkimiseen. Tuo kivaa vaihtelua pölyrätin ja sankon kanssa kulkemiseen kotona. Myös meikit lähtee yleensä näillä, nää Pirkan ei vaan oo niin hyvät meikinpuhdistukseen. 


Imuripuuteri. Tää on kiva. Eli kirjaimellisesti tää liittyy imurointiin ja itse ripottelen tätä puuteria matoille ja torkkupeitoille, annan vaikuttaa jonkin aikaa ja imuroin pois. Mut jos sun mattos on likainen, niin you need to clean it. Tää ei oo mikään ihme puhdistaja kuitenkaan. Kannattaa olla muuten tarkkana ettei innostu liikaa ripottelemaan tätä niin kuin minä ekalla kerralla tein ja sain päänsäryn ja koti piti läpituulettaa sen jälkeen. 



Ja viimeisenä sitten tämä Tolun uusi Helppo Puhdistaja. Mies Bongasi kaupasta kerran ja tällä ollaan menty nyt viime viikkoina, koska tätä voi käyttää mm. korkeakiillolle, lasille, laminaatille, metallille yms. Meillä kovassa käytössä juurikin nämä korkeakiiltoiset pinnat joiden puhdistusohjeen annoin viimeksi sisustuksen huti ostokset postauksessa. Mutta siinäpä ne minun siivousvinkit, laita hyvä kiertämään ja jaa sinäkin vaikka ystäville parhaimmat vinkkisi.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

MARMORI SISUSTUKSESSA

Miksi torjun sen?

Näen oikeasti kauniita koteja joihin tämä pinta sopii kuin nenä päähän, mutta jostain syystä en omaan kotiini osaisi kuvitellakkaan mitään marmoriin liittyvää.... 

Aloin eräänä päivänä miettimään miksi näytän punaista valoa pelkälle ajatuksellekkin siitä että marmori tulisi meidän kotiin missään muodossa. Ensiksi ajattelin sen olevan sellainen massatuote mitä pyrin välttämään, on blogimattoja, blogilamppuja ja nyt on nämä marmoriset blogipöydät. Mutta eihän minulla ole mikään uniikkikoti ja niin persoonallinen, mistä ei löytyisi mitään mikä ei olisi ollut joskus hitti?


KUVA: ROYALDESIGN.FI


 Yleensä lämpenen sisustuksentrendeille tosi hitaasti, ensireaktio on negatiivinen, esimerkiksi nyt pinnalla olevaan vihreään ja siniseen. Sitten minä kuitenkin niistä joskus innostun, kuten esimerkiksi korkeakiilto, kromiset jutut, säihkyvät koriste-esineet, joskus kävin myös maalaisromanttisen koti vaiheen. 


KUVA: KOTILIESI.FI




Ehkä torjuva asenteeni johtuu myös siitä että meiltähän itseasiassa löytyy jo tuota marmoripintaa, tosin jäljitelmänä. Sitä on meillä tällä hetkellä wc:n ja kodinhoitohuoneen tasoissa ja se ei kokonaisuudessaan miellytä minua yhtään. Siksipä niitä remontteja tehdäänkin, laitetaan pinnat mieluiseksi itselle. 


Sellaisia ajatuksia tänään. Hyvää tiistaita kaikille!





perjantai 16. kesäkuuta 2017

PÄIVÄKAHVIA & VINKKINI VILLAKOIRAN TURKINHOITOON



Heippa!

Tällaisilla herkuilla hemmottelin itseäni tänään. Itseasiassa kesällä on tullut joka päivä herkuteltua ja tämä on kovin ikävää kun ei osaa enää kieltäytyä herkuista. Mutta noh, nyt ei tultu kirjoittamaan dieeteistä vaan nyt on pitkästä aikaa tarkoitus postata puudeliasiaa. 




Osa lukijoista varmasti muistaa, että meillä on ollut mutkikas tie Hilkan turkinhoidon suhteen. On ollut pesua ilman hoitoainetta ja mahdottomia takkuja mitkä on sitten leikattu loppupeleissä koneella irti koska niiden selvittely on ollut yhtä tuskaa. Yritetty kasvattaa pitkää turkkia joka kerta epäonnistuen, koska aina on jossain joku takku ollut ihan tyvessä ja se on ehtinyt huopaantua ja sen selvittely on yhtä tappelua ollut. Siitä on kärsinyt omistaja ja etenkin Hilkka, koska takkujen selvittely on selvästi tehnyt kipeää. Nyt olen löytänyt vihdoinkin sen kultaisen keskitien turkinhoidossa ja tällä hetkellä se tarkoittaa sitä että Hilkalla on lyhyt turkki jota toki kasvatan, mutta nyt minulla on siihen paremmat tuotteet! 

Ensimmäiseksi hehkutan näitä harjausnesteitä, vasemman puoleinen on pesun viimeistelyyn ja oikean puolimmainen vaikka päivittäiseen käyttöön tarkoitettu takkujen selvitykseen tarkoitettu ja ihan huippu hyvä! Näiden alla oleva harjausneste on taas ihan hupatusta, ainakaan meillä ei toiminut. 






Chris Christensenin silkkitipat ovat myös yksi oikotie sileämpään, helpommin kammattavaan turkkiin. Ehdottomat meillä siis koska Hilkalla on hyvin herkästi takkuuntuva turkki. Ja trimmauksessa suosin Andista ja Aesculapia. Pienempi kone on ihan super kätevä pentukoiran trimmauksessa ja myöhemmin koiran kasvojen, tassujen ja genitaalialueen trimmaukseen. Ainut miinus puoli että se jättää tosi lyhyen karvan, liian lyhyen omaan makuun. En tiedä saako tähän vaihtoteriä ostettua?






Ja turkin harjaukseen käytän karstaa ja ihan tavallista kampaa, riippuen takuista ja kohdasta. Esimerkiksi jalkoja ei Hilkka antaisi millään harjata karstalla, joten suosiolla vedän ne kammalla joka ei tunnu iholla niin selkeästi. 

Ja viimeiseksi puhutaanpa hetki föönistä. Kasvattajakin yritti vinkata että kannattaa hankkia kunnollinen fööni villakoiralle, ei siis mitään käsimallia koska ylipäätään se ei ole niin ergonomista ja toisekseen isommissa fööneissä on enemmän tehoja yleensä, noh minäpäs olin silloin erimieltä ja ostettiin tällainen söpö pinkki fööni mikä on kyllä suht. tehokas mutta ei todellakaan käytännöllinen. Johto pyörii kokoajan edessä, käsi uupuu ja tehoja saisi olla vieläkin enemmän. Voikun oltais ostetti kiltisti se iso fööni vain silloin. Joten jos mietit kahden föönin kohdalla, käsimallin vai sitten niiden isojen. Suosittelen isoa! Ja sitäpaitsi jos koira rimpuilee kuivauksen aikana, saat käänneltyä sitä paremmin yms kun saat molemmat kädet käyttöösi. 

Ja turkinhoidossa on tärkeää myös sisäinen ravinne, tätä tukemaan ollaan käytetty Nutrolin ravintoöljyä.

Sellaisia puudeliterveisiä täältä tänään! Palataan!
keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

UNIIKKI TAULU SISUSTUKSESSA


Halusin erikseen mainita jo heti otsikossa, että kyseessä on siis oikeasti uniikki taulu, koska olen hankkinut sen tilaustyönä ja se on toteutettu minun toivomuksieni mukaan. Taulun hankin viime vuonna Jennankoti blogin pitäjältä  joka on ihan mielettömän luova ja taitava töissään. Jennan tauluja löytyy meiltä ne kaksi, jonka pitempään blogia lukeneet tiesivätkin jo, mutta olohuoneen remontin ajaksi siirsin taulut seiniltä pois. Tämä vaalea, säihkyvä ja hyvin helmiäishohteinen taulu  alunperin piti sijoittaa vierashuoneeseen, mutta jotenkin se ei tullut oikeuksiinsa siellä ja siirsin sen olohuoneen puolelle toiselle päätyseinälle (muistatko?) josta sen nyt siirsin vastakkaiselle seinälle kokeiluna. 

Tämä pätkä hirsipaneelia meiltä enää löytyy ja ehkä annankin sen jäädä, koska olen jotenkin siihen niin tottunut ja tykästynyt. Kun olohuoneen remontti on kokonaan valmis, niin katson molempien taulujen paikat uudelleen vielä ja hankin tähän hyvät taulukoukut tarrapinnalla, koska en halua tapettiseinälle reikiä missään nimessä. Olen tosi kranttu taulujen suhteen ja olin pitkään etsinyt niitä oikeita juuri meidän kotiin. Onneksi sain kotiini nämä! 

Ps. Instagramissa tänään tarinan puolella videota Hilkan pesutuokiosta. Eli tarinoita pääset katsomaan menemällä minun Instagramin  sivulle ja klikkaamalla pyöreää "profiilikuvaa" vasemmalla yläreunassa. Tarinat näkyvät aina vuorokauden ajan ja häviävät itsestään sen jälkeen. 







lauantai 10. kesäkuuta 2017

VIIKON KUULUMISET

Hyväntuulisia terveisiä täältä!

Nyt on vihdoinkin tullut upeat, lämpimät kelit ja sisällä ei malttaisi pysytellä ollenkaan ja sen kyllä huomaa, kun alkukevään/kesän auringonsäteet kärvensi nahkaani ja pitkästä aikaa paloin hieman. Kulunut viikko on pitänyt sisällään töissä ahkeroimista ja kaikki vapaa-aika on mennyt ulkoillessa  tai muuten vain poissa kotoa. 



Parina päivänä kävin siivous ja remontointi apuna kälyni hiljattain ostamassa asunnossa joka sijaitsee ihan kaupungin sykkeessä. Asunnossa viettäessäni aikaa, muistin taas kaupunkikotien viehätyksen, elämän ja äänien kuuluminen ja näkyminen ympärillä, autojen hurina iltaisin, keittiön ikkunasta avautuma suora näkymä torille, jouluvalot talvisin ja katuvalot syksyisin. Asunnosta erityisen ihanan teki myös sen iäkkyys, jonka mieheni sisko antaa rohkeasti näkyä sisustuksessa säilyttäen alkuperäisen ihanan puulattian. Rappukäytävässä valo tulvii sisään jokaisen kerroksen kohdalla sijaitsevista parvekkeista, nuori nainen kävelee vastaan ja tervehtii. Jostain kuuluu pianonsoittoa. Aukaisen ulko-oven ja olen heti keskustassa, lähellä palveluita ja ihmisvilinää. Kaipaan siis toisinaan kaupungissa asumista, enkä suotta. 



Energinen viikko ja sen hyvä kombo on syntynyt sopivalla suhteella tekemistä unohtamatta omaa hyvinvointia jota tällä viikkolla ehdottomasti on ollut ripsienhuolto, hieronnassa käynti ja herkuttelu anopin & kummitytön kanssa huippukahvilassa. 




Ps. Instagramissa olen viimeaikoina innostunut lukijoita varten näyttämään storiesin puolella elämääni lähemmin kuvien ja videoiden muodossa. Välillä tärkeää ja vähemmän tärkeää asiaa esillä. Tervetuloa seurailemaan myös sitäkin kautta Kattokruunukodin elämää. 

Palataan!
tiistai 6. kesäkuuta 2017

KOSMETIIKKA-NÄISTÄ EN LUOVU

Kuluneen vuoden aikana pistin tuumasta toimeen ja päivittelin muka kevyesti meikkipussini sisällön. Loppupeleissä kaikki meni uusiksi siveltimiä myöten. Nyt on pitkästä aikaa vuoro tehdä taas kosmetiikkapostaus joita olen tosi vähän tehnyt. (ehkä kaksi kertaa?) Ja paljastan lukijoilleni minun suosituimmat kosmetiikan tuotteet tällä hetkellä, eikä tämä ole kaupallinen postaus.  

Ajatuksen tähän sain jo viime viikolla ripsienhuoltopäivän lähestestyessä kun mietin miten hyvä tuote itselleni on ollut LASHLOVERSIN puhdistusgeeli. 








Minulla siis on ollut hieman ongelmallinen ripsienpidennys taival, ripset ovat huonosti pysyneet ja äkkiä menneet tosi huonoon kuntoon muutenkin. Nykyään ihan kaiken A & O niiden kotihoidossa on niiden puhdistus. Tällä vaahdotan ripset päivittäin, enkä voisi vaihtaa! Kokeilin myös Dermoshopin öljytöntä puhdistusvaahtoa, mutta se ei ajanut asiaansa ripsien tuuheana pysymisen suhteen niin hyvin kuin yllä mainittu. 




BOBBI BROWN. Ja niin minusta tuli tarkka silmänalusien suhteen. Olen kokeillut Bebanthenista-Lumeneen ja ties mitä muita rasvoja silmänympärysiholle sitä oikeaa löytämättä. Tämä luksus kosmetiikka on juuri oikea minulle.




Nu Skinin tuotteita olen hehkuttanut jo aikaisemmin ja hehkutan nytkin. Ihan parasta ainakin minulle ja edelleen suosittelen ihosairauksista kärsiviä tutustumaan näihin tuotteisiin. 




Ja kasvojen päivittäiseen puhdistukseen ja kuorintaan olen käyttänyt jo aika pitkään näitä Konjac sieniä. Vinkkinä ensikertalaiselle, että elkää säikähtäkö parin ensimmäisen käyttökerran jälkeen jos kasvojen iho alkaa kukkimaan näppyjä. Se kuuluu asiaan kun elimistö alkaa puhdistaa ihoa työntämällä epäpuhtaudet ulos. Itsellä näpyisyys rauhoittui parin viikon sisällä. 



Hyvää meikkivoidetta ja siihen sopivaa primeriä olen etsinyt ja tällä hetkellä olen hyväksi havainnut tällaisen kombon sekaiholle. Lorealin pohjustusgeeli ja Catricen halppismeikkivoide on toiminut minulla. 

Nämä olivat minun ehdottomat kosmetiikkatuotteet tällä hetkellä, katsotaan onko mieli muuttunut, kun seuraavan kerran innostun kauneuteen liittyvän postauksen tekemään. Toivottavasti oli viihdyttävää lukea välillä tällaista aihetta. Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

lauantai 3. kesäkuuta 2017

KULISSIEN TAKANA- HAASTE

HEIPPA!

Blogin puolella olen silloin tällöin tuonut esille tyypillisiä tapojani sen kirjoittamisen suhteen. Nyt innostuin tekemään haasteen muodossa siihen perustuvan kokonaisen postauksen. Ideana on jakaa lukijoille sisältöä oman maun mukaan "kulissien takaa"; miten ne postaukset syntyy, ajankäytöstä, tavoista ja ehkä jopa perinteistä mitä blogin suhteen on voinut jo muodostua. Näin lukijat oppivat paremmin tuntemaan sitä persoonaa kaiken takana ja blogisti saa ehkä vaihtelua postauksiinsa. Linkitä haastajasi ja lopuksi haastetaan muita blogeja linkkien muodossa, niiden joiden kulissien taakse haluaisit ainakin itse päästä kurkistamaan. Seuraavaksi kerron miten ChandelierHomen postaukset syntyvät. 




SIISTI KOTI+ KAHVI

Pyrin tekemään postaukset aina kotona. Ehkä kahdesti olen näpytellyt postauksen myös mummolassa, jossa olen sattunut olemaan yökyläreissussa. Kun kotona teen postauksen, haluan sen tapahtuvan keittiössä, aivan ikkunan vieressä. Sotkun ja kiireen keskellä on vaikeaa rauhoittua istumaan ja varsinkin itselläni kun kyse on sisustusblogista, eli harrastuksesta mikä on lähellä sydäntäni, en kykene nauttimaan postauksien teosta kaaoksen keskellä. Keittiössä on ihanteellisin paikka tehdä postaukset jo pelkästään ergonimian takia koska ei omisteta erillistä tietokonepöytää. Kodin vieressä sijaitseva oma metsä puolikesyine oravineen, vasta keitetty kahvi ja puhdas ympäristö inspiroi ja rauhoittaa minua. 

SOITTOLISTA

Muu perinteinen tapa minulla blogini suhteen on kuunnella aina musiikkia, melkein aina ne samat biisit pyörii soittolistalla kun on aika kirjoittaa blogia ja niitä ovat:

Juha Tapio- Jotain niin oikeaa

Jeff Buckley- Hallelujah

Israel Kamakawiwo`ole- Somewhere over the Rainbow

Massive Attack- Teardrop 

Ellie Goulding- Love Me Like You Do 

Marraskuusta joulukuuhun sitten yleensä joululauluja. 




AJANKÄYTTÖ

Aikaisemmin kun blogi oli päiväkirjamaista, ei niin usein päivitettyä tuli aikaa käytettyä luonnollisesti vähemmän siihen. Nykyään tämä on harrastus jota pyrin tekemään ainakin kerran-kolme kertaa viikossa. Pelkästään suunnittelua, tulevia postauksia mm. ajattelen päivittäin. Toisinaan jos on useamman päivän vapaat putkeen, saatan luonnostella jo jonkin postauksen puoli valmiiksi. Kuvat otan melkein aina etukäteen, riippuen tosi paljon valoisuudesta ulkona. Valmiiksi suunniteltuun aiheeseen ei mene yleensä sitten pitkään kirjoittaessa, koska kirjoitan tosi spontaanisti. Eli aikaa tähän harrastukseen saa varmasti kulumaan paljon, varsinkin ne jotka useammin kirjoittelevat. 

Ja näin syntyvät tämän blogin postaukset, toivottavasti oli viihdyttävää kurkistaa kulissien taakse. 


Ja lopuksi KULISSIEN TAKANA-HAASTEEN saa nämä blogit;








Toivottavasti innostutte vastailemaan haasteeseen. Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 1. kesäkuuta 2017

SISUSTUKSEN HUTI TOP 5 MEILLÄ

Varmasti jokainen tekee joskus huti ostoksia kotiinsa. Tuli hankittua jokin matto mikä ei vastaa väriltään sitä mitä piti. Tai ihan remontteja ahkeroitu tehdä, jotka jälkikäteen sitten puretaan, koska mieli on ehtinyt muuttua. Nykyään on pinnalle noussut useammassa paikassa harkitsemisen tärkeys. Olisinpa itsekkin oppinut tämän öö about neljä vuotta sitten, niin olisi monet hätäiset ostokset jääneet tekemättä. Nyt esittelen ei niin vakavasti nämä ei hitti vaan huti ostokset:


ACAZIA SENKKI

Tämä punaruskean sävyinen ihastuttava hyvin massiivinen senkki hankittiin jo ennen nykyistä kotiamme. Se oli hyvä ostos silloin, huono nyt. Noh onneksi voi aina maalata (NOUNOUNOU!!) ja kohta senkki sai valkean maalin ylleen. Nyt sitä ei ainakaan enää saa myytyä alkuperäisessä kunnossaan. Ja sen myyminen, tämä on ensimmäinen huonekalu mikä miehen kanssa yhdessä ostettiin niin jostain syystä mies on äleä tästä rumiluksesta liian paljon eikä millään antaisi myydä sitä vähän halvalla uuteen kotiin, kun itse taas voisin vaikka hakupalkalla melkein luopua tästä. 



LASINEN SOHVAPÖYTÄ 

Kyllä. Osa saattaa hämmentyä, miksi kaunis sohvapöytämme pääsi hutilistalle, mutta yksinkertaisesti sen kauneus ei minulle enää riitä. Minulla menee hermot sen pölyä paljastavaan pintaan ja ihan oikeasti saa joka päivä olla rätti kädessä sitä puunaamassa. En tiedä tekeekö tuo meidän parin metrin päässä oleva leivinuuni sen että pölyä saa joka päivä pyyhkiä keittiön ja olohuoneen puolelta. 



RUOKAPÖYTÄ KORKEAKIILTO  

Aika moni viisas vinkkasi lasilevystä pöydän päälle, kun sellainen ostettiin. Ja ei tietenkään hankittu lasia pinnan suojaksi. Valkea, kiiltävä ja niin kaunis ja ohoh, alle viikon sisällä tuli jo eka naarmu pintaan. Joku jos sanoo että on helppo pitää puhtaana, niin se valehtelee. Itse suosin pöydän normaalissa pyyhkimisessä tällaista tekniikkaa: 

Pyyhi mikrokuituliinalla pölyt+pyyhi nihkeällä liinalla tahrat+pyyhi puhtaalla (mielellään uudella) mikrokuituliinalla pinta uudelleen, jos yrität luistaa viimeisestä vaiheesta ja rupeat nihkeää pöydän pintaa pyyhkimään vaikka sillä ekalla rätillä mitä et ole huolella puhdistanut, niin todennäköisesti ekat pölyt rätistä tarttuu uudelleen juuri pyyhitylle pöydälle.

Ei käytännöllistä.




SININEN SEINÄ 

Harmaa, kylmään taittava. Siis sininen. En väitä että väri olisi ruma, mutta meille se ei vaan enää käy koska tilalle on tullut lämpimiä sävyjä. Innolla odottaen kun tuo viimeinenkin pätkä sinistä seinää häviää tästä huushollista. 


ETEISEN KALUSTEET

Tämä ansaitsee oman otsikonsa. Jotkut pidempään blogiani lukeneet tietävät, että eteisessä on soudettu ja huovattu kalusteiden ja pintojen suhteen ihan liikaa. Ja mikä parasta, vielä olisi tulossa joskus ne uudet kalusteet, mutta vasta kun eteinen on rempattu loppuun ja olen ostoksia tarkaan harkinnut. 


Tällaisia hutiostoksia meillä, ketään ei ollut tarkoitus loukata jos sinultakin löytyy jotain näistä vaan tuoda omia ajatuksia esille näiden suhteen. Voisin toteuttaa myös vastapainoksi toisen postauksen missä kerron ne hitit, mistä olen erityisen tyytyväinen. Hyvää kesäkuun ensimmäistä päivää kaikille!