SOCIAL MEDIA

tiistai 8. elokuuta 2017

MUSTA TARJOTIN & PARI MUUTA KIVAA OSTOSTA



Olen epäröinyt ja epäonnistunut aikaisemmin mustan värin käyttämisessä sisustamisessa. Joskus meillä tehtiin huti ostoksia mustan suhteen huonekaluissa ja sen jälkeen päätin että nyt saa riittää mustalla sisustaminen.. Kunnes sitä pikkuhiljaa alkoi kuitenkin kotoa taas löytyä mutta vain hyvin pieninä määrinä, sisustustyynyjen muodossa. Nyt dramaattinen musta on alkanut viehättää taas, mutta tällä kertaa sitä lisään vähitellen. Harkiten. 






Tämän tosi edullisen peilitarjottimen bongasin Jyskistä eilen ja pitkästä aikaa tein sisustushankintoja kotiin ja ostin sen. Viimeaikoina olen saanut hillittyä sisustukseen liittyviä ostoksia tosi hyvin ja oikeastaan olen karsinut paljon turhia tavaroita pois nettikirpparin avulla. Tämä musta tarjotin tuo turvallisesti mustaa väriä sisustukseen ja laitoin sen vierashuoneen puolelle toistaiseksi missä myös musta sisustustyyny myös on. Harkinnassa on ollut ripustaa seinille musta kehyksisiä tauluja/valokuvia jotka ovat nyt muodissa. Katsotaan uskallanko kokeilla. 





Muut kivoimmat shoppailut tälle kesää ovat painottuneet vaatteisiin ja kosmetiikkaan. Nuo metallinhohto kengät minun oli pakko saada!


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Ps. Loma lähenee!


4 kommenttia :

  1. Kivoja ostoksia olet tehnyt :) mukavaa loman odotusta <3

    VastaaPoista
  2. Toi musta tarjotin sopii tosi hyvin yhteen noiden vaaleanpunaisten kynttilöiden kanssa! Täytyy kokeilla tota väriyhdistelmää joskus omassa pukeutumisessa. Kunhan ensin hommaan jotakin vaaleanpunaista! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia Melissa, kiva että ajattelet noin, itse vähän pähkäilin noiden kynttilöiden värien kanssa yhdistettynä tuohon mustaan mutta äkkiäkös nuo polttaa jos alkaa häiritsemään :)

    Varmasti hyvin myös vaatteissa natsaa yhteen.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentista :-)