SOCIAL MEDIA

perjantai 15. joulukuuta 2017

OLEN KIITOLLINEN, MINUN & SISKON NÄKÖKULMA

Sain kiitollisuushaasteen Katriinalta hänen Kkhomeblogista. . Ideana on tarkoitus pysähtyä miettimään elämäänsä, poimia ne viisi asiaa mistä on kiitollinen ja niitähän meiltä kaikilta varmasti löytyy. Haasteeseen vastataan kertomalla itsensä ja jonkun toisen läheisen viisi asiaa mistä ollaan kiitollisia. K ei innostunut tähän vastailemaan, joten ensimmäistä kertaa mun pikkusiskon ajatuksia näkyy blogin puolella. 



" Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen. "

                                                          T.R 



MINUN NÄKÖKULMA

1. LÄHEISET YMPÄRILLÄ. Olen kiitollinen heistä jotka ovat pysyneet elämässäni. Tai heistä jotka ovat tulleet uusina ystävinä arkeen. Olen kiitollinen omasta kumppanistani vaikka hän välillä tekeekin minut hulluksi. Olen kiitollinen omasta kotipaikan perheestäni ja miehen puolen; tästä meidän italiaanoperheestä  (Ollaan äänekästä kansaa ) Olen kiitollinen ettei kukaan läheiseni ole kuollut. 


2. TERVEYS. Ei koskaan itsestäänselvyys. Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Olen kiitollinen etten sairasta mitään vakavaa. 


3. KOTIMAA. Suomessa asiat on oikeasti hyvin kun vertaa moneen muuhun maahan. On ilmaista kouluruokaa, koulutusta, tukia ja etuja. Kaunis luonto ja puhdas vesi. 


4. KOTI. Miten ihana sinne on aina tulla? 


5. OMAT ENERGIAT. Vaikka olen välillä ihan oikea ihmishirviö pahalla tuulella. Niin olen kiitollinen siitä että olen päässyt tietoisesti lähemmäksi positiivisempaa elämänasennetta joka hädän hetkellä nousee aina johtamaan. Epäonnistuessa näen mahdollisuuksia. Miten kamalaa olisi olla niin negatiivinen, myrkyttynyt ja valittaa kaikesta kokoajan? Positiivisuus on myös ihmisen voimavara, sillä synkkänä hetkenä voit joko katsoa taaksesi, pysähtyä paikoillesi tai mennä eteenpäin? Tapion Karikin sen tiesi laulussaan. 





SISKON NÄKÖKULMA


1. PERHE. Tarkoitan siis kotikotia, syntymä perhettäni. Olen kiitollinen, että juuri minä olen syntynyt perheeseen jossa kaikki on niin hyvin. Kaksi siskoa joihin läheiset välit, äiti joka on aina rakastanut ehdoitta ja isä joka on jakanut isällisiä neuvojaan ja elämäntietoa. 


2. LAPSET. Kun olin 19 vuotias Amalian syntyessä heitti elämä kuperkeikkaa. Olin kouluttamaton, työtön ja vielä varsin lapsen kengissä vielä. Silti olin kiitollinen  siitä jumalaisesta lahjasta, lapsestani jonka avulla kasvoin vastuuntuntoiseksi aikuiseksi, sekä myöhemmin myös toisen lapsen äidiksi. Erityisen kiitollinen olen myös siitä, että lapseni ovat syntyneet ja saaneet olla terveitä. Tämän enempää ei ihminen voi rakastaa, tai tulla rakastetuksi. 


3. KOTIMAA. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä Suomeen. Maahan, jossa jokaisella on oikeus kouluttautua, saada sairaalahoitoa ja vaikuttaa asioihin riippumatta mistään. Maahan, jossa myös meidän ihmisten lisäksi  eläimillä on ensiluokkaiset oikeudet ja oltavat verraten muuhun maailmaan. Maahan jossa voi haaveilla ja saavuttaa haaveensa. 


4. TERVEYS. Olen kiitollinen siitä, että minä ja lapseni ollaan terveitä. Olisi elämä kovin erilaista, jos joku meistä olisi vakavasti- tai monisairas. 


5. RUOKA. Ja suurena ruuan ystävänä olen kiitollinen hyvästä ruuasta. Erityisesti jos se jonkun muun valmistamaa. ;) 


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

LINKITÄ BLOGISI!




Ensimmäistä kertaa pyydän blogini puolella teitä kaikkia muita "kollegoja" linkittämään bloginne, koska haluan löytää uusia lukuelämyksiä ja mahdollisesti uusia seurattavia blogeja. Sinulla on aikaa linkittää blogisi tämän postauksen  kommenttiosioon nyt vuoden loppuun saakka ja alku vuodesta esittelen sitten ne itselleni eniten kolahtaneet blogit täällä kattokruunukodin puolella linkkien ja pienen analyysin muodossa. 

Ps. Saatan olla jo blogisi lukija. Joten jos joku bloggaaja linkittää oman bloginsa kommenttien puolelle ja häntä jo seuraan, kerron siitä.



Bringg it on!




MILTÄ MEIDÄN TONTTI NÄYTTÄÄ? OSA 2


Heippa! Nyt kurkistetaan taas meidän tontille ulos. Viimeksi postauksessa Miltä meidän tontti näyttää? Osa 1 (tässä) asiaa käytiin läpi ja nyt kerron tarkemmin pihan yksityiskohdista, mahdollisista muista piharakennuksista ja takapihasta ylipäätään. Tiedossa on jossain vaiheessa kolmas osa jossa kerron yleisesti siitä miten maalla päivät sujuu ja haiseeko täällä se raha kokoajan jne. 



LETTUGRILLI

No löytyyhän niitä muitakin piharakennuksia kuin autotalli. Meillä on tällainen pieni lettugrilli joka nyt talvella on säilytykseen käytössä puutarhakalusteille. Tämä kesäkeittiö odottaa aikansa loppua. Tarkoituksena on joko laittaa hänen tilalleen uutta samanlaista tai sitten jotain ihan muuta. Yksinkertaisesti hieman turha meidän tarpeisiin, koska nykyään letutkin isäntä paistelee terassilla. ( Jep. Meillä K paistaa letut )




YKSITYISKOHDAT 

Näitähän löytyy muutama kiva. Ensiksikin rakastan meidän takapihalla olevaa metsää. Haaveilin nuorempana, että talon ei tarvitse olla järven rannalla vaan metsän vieressä. Vaikka metsää on vain parikymmentä metriä tontillamme, se riittää tälle tädille. Toinen ihana yksityiskohtamme on pieni puro joka sijaitsee terassin lähellä, pellon reunalla eli tontin rajalla meidän  ja naapurin kanssa. Keväällä se alkaa, rauhallinen porina joka jatkuu yleensä syksylle asti. Se tunne kun käyt terdellä saunasta jäähyllä ja taustalla kuuluu vain linnut ja puro. 





Ja ehdottomasti pihan kaunein detail jolle kuva ei kyllä anna mitään arvoa. Kiviraunio-aita, niinkuin minä ruukkaan sanoa. Tämä on jäämistöä siltä ajalta kun talon tilalla olivat eläimet tontilla ja niiden aitauksessa ilmeisesti käytettiin osittain näitä kiviä myös. Kirpaisi kerran, kun K laittoi aidan meidän Hilkalle ja näkymä tähän kaunottareen särkyi, mutta ratkaisu on oikea. Onneksi etupihalta kiviaitaa näkee hieman paremmin!



Ja viimeisenä puut. Ne kehystävät etunäkymää molemmin puolin. En niinkään pidä nuista jotka ovat talon edessä, vaan nämä reunalla olevat. Ne ovat kauniita. Syksyllä mieli muuttuu aina hetkellisesti kun raivoan haravoinnin takia. Onhan meillä ihan järkyttävä määrä nuita puita tuossa pihalla. 

TAKAPIHA


Se on aidattu kokonaisuudessaan ( lukuunottamatta tietenkään metsää ) Hilkkaa varten ja hyvä niin. Meillä oli miehen kanssa aluksi riitaa aidan alueen suhteen ja onneksi lopulta molemmat ovat hyvillään siitä, että se takapiha on myös aidattu koska nyt Hilikalla on sitä tilaa mitä se tarvitsee vetäessään kunnon spurtteja ulkona.  





Takapihalla on pitkäkestoinen, kohta neljättä vuotta kestänyt projekti  nimeltä kalliopuutarha. Sen aloitin ensimmäisenä kesänä, jatkoin seuraavana vähän ja sit unohdin koko homman. Tuli nurmikon istutukset ja vähän muut tärkeämmät hommat kuvioihin. Mutta siellä se odottaa aikaansa ja ehkä ensi vuonna mä jatkan sitä? Sellaisia faktoja tällä kertaa. Palataan!