SOCIAL MEDIA

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

ITSENÄISYYSPÄIVÄN JOULUKUUSI

Kiitos ja kunnia kaikille niille jotka omalta osaltaan taistelivat Suomen itsenäiseksi. On hämmentävää edes ajatella, miten meillä asiat olisi nyt jos itsenäisyyttä ei olisi koskaan tullut. Se tekee vakavaksi ja kiitolliseksi. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jälleen olen tämän juhlapäivän vapaalla ja nyt on ohjelmana jotain uutta. Käydään K:n ja anopin kera etsimässä sopivat joulukuuset ja meidän kuusen olisi sitten tarkoitus tulla terassille. Kun kuusi on haettu, se luonnollisesti jo koristellaan valoilla ja sen jälkeen ehkä lämmitetään päiväsauna ja käydään syömään hieman juhlavampaa ateriaa jonka menu yhdessä suunniteltiin miehen kanssa. Olen viettänyt itsenäisyyspäivää monella erilaisella tavalla; töissä, yökylässä mummolassa ja anoppilassa. Nyt vietetään sitä miehen ja Hilkan kanssa kolmistaan. Odotan innolla. Leivoin pitkästä aikaa juustokakkua, minikakkujen muodossa ja ilman sekoiluja ( Minulla on tapana epäonnistua usein kun on kyse leipomisesta )

Rakastan oikean kuusen tuoksua ja tunnelmaa. Surullisena luovuin siitä pari vuotta sitten kun tajusin olevani sille allerginen. Mutta eipä mittään, onneksi nykypäivänä näitä kuusia on moneen makuun ja meidän luottokuusena on toiminut tämä Etolasta hankittu lumihuurrettu tekokuusi. Ja aidon kuusen tunnelmasta pääsen nauttimaan joka päivä ulkona. 

Otsikoin kuusen nimenomaan itsenäisyyspäivän kuuseksi, koska se on aina muuttanut hieman muotoaan jouluaaton lähestyessä. Alkuun jotain alle, ehkä talja. Ehdottomasti lempparini; tuikkivat valot. Sitten se kaipaakin jo lisää joulukoristeita. Tänä vuonna värit laitettiin uusiksi. Viimeksi oli hopean jokaiset sävyt, nyt sai hopean säihke jäädä kaappiin ja tilalle valikoin juhlavan kullan ja valkoisen. 

Joulukoriste ostoksille jälleen kerran siis. Mutta siinäpä se, meidän itsenäisyyspäivän kuusi. Katsotaan lähempänä joulua sitten onko se kokenut minkälaisia muutoksia vielä. 

2 kommenttia :

  1. Ompa soma kuusi! Olen kans haaveillut hiukan tuollaisesta vihreästä kuusesta lumipeitteellä, mutta sen kuusen täytyisi ehdottomasti olla sitten melko tuuhea! Ihana postaus muutenkin näin itsenäisyyspäivälle, harmittaa kun en omaan blogiin älynnyt väsätä mitään "juhlavampaa" postausta :D

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Miina. Tämän kuusen ainoa miinus on tuon lumipeitteen "nöyhtä" mitä siitä irti lähtee liian herkästi. :)

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentista :-)