SOCIAL MEDIA

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

INSPIRAATIOTA JOULU KOTIIN

Muistatko kun syksyllä tein Vinkit syksyn sisustukseen postauksen? Ihan jotenkin unohdin koota talvelle, tai saatikka joululle omat vinkit sisustukseen. Ajatuksen onneksi esille nosti  Kati Villa Valko blogista kun hän teki postauksen liittyen joulusisustamisen vinkkeihin linkkien muodossa. Tästä ja omasta syksy sisustamisen vinkki postauksesta inspiroituneena halusin heittää julki nyt omat niksini joulukodin sisustamiseen ja tunnelman luomiseen ympärillä. 



1. ERILAISET TYYLIT


Perinteinen, ylellinen, krumeluuri, rustiikkinen vai pelkistetty joulusisustus? Valitse jokin tyyli tai miksipä ei vaikka pala jokaista kotiin. Ei väliä, kunhan itse tykkäät. Inspiroidu siis erilaisista tyyleistä ja niiden luomasta tunnelmasta. Yhdistele rohkeasti vanhaa uuden kanssa, ylellistä muuten pelkistettyyn ympäristöön tai vähän rouheutta kaiken hempeyden keskelle. 


2. LUNTA, VAIKKA VÄKISIN 

Voisin kuvitella näin, että jos meillä olisi musta marraskuu, joulukuu ja itse joulu. Niin mä varmasti haluaisin kotiin edes jotenkin sitä lunta. Onneksi nykyään on tosi kivoja keinolumia myynnissä esimerkiksi överi kimaltelevana, mutta myös puuterimaisena siistinä lumena. Yksikin luminen joulusomiste toisi omanlaisen tunnelmansa.  


3. JOULURADIO 

Myös Spotify soittolistoineen ajaa saman asian. Itse tykkään perinteisestä radiosta koska musiikin lisäksi on kiva kuulla välillä jouluun liittyvää keskustelun porinaa. Eli anna musiikin soida kotona. 

4. DIY PROJEKTIT 


Tee itse himmeli? Joulumobiili? Tässä vain vaihtoehtona on myös että hermot palaa, niinkuin itsellä tehdessä lasiputkista himmeliä 48h ja kesken kaiken katkesi naru sen sisältä. Tästä on aikaa jo kolme vuotta, mutta vieläkään en asiasta ole päässyt niin yli että alkaisin uudelleen viettämään aikaani lasihimmelin parissa. Tämä viime vuonna tehty jouluinen mobiili sen sijaan onnistui aika näppärästi. 


5. TUOKSUT


KUVA: MTV.FI 
Glögi, piparit, tietynlainen kynttilä? Tuoksumuisti on meillä ihmisillä yleensä erinomainen, parempi kuin esimerkiksi valokuvamuisti. Tuoksumuisti myös haalistuu hitaammin kuin muut muistiin liittyvät aistit. Joten käytä tätä hyödyksi ja anna kotona tuoksua ne muistot jotka aktivoi sut joulumoodille. 


6. INSTAGRAM/PINTEREST 

Tai miksipä ei nämä meidän blogitkin? Itse saan monesti inspiraatiota ja ylipäätään motivaatiota kausisisustamiseen Pinterestiä tai Instagramia selaamalla. Muita blogeja unohtamatta. 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

OLOHUONEEN PELKISTETTY JOULU & KÄRSINYT TÄHTILATVA UUSIOKÄYTTÖÖN



HOLA. Jouluiset tunnelmat jatkuu ja olen varmaan tehnyt ennätykseni täällä blogin parissa joulupostauksien huikealla määrällä marraskuussa, mutta anyways. Tällä kertaa kurkistetaan olohuoneen puolelle.  Tämän ensimmäisen joulukukan hankin ihan kukkakaupasta ja tälle kävi just niin kuin yleensä mun kukille käy. Se ei voi hyvin ja mä en tajua miten mä joka ikinen kerta unohdan  niiden kastelun. Kuvat on luonnollisesti otettu ostopäivänä. Tilanne kasvin suhteen nyt tämä, että se on pudottanut puolet sisällöstään ja näyttää muutenkin kovin onnettomalle. 


Mutta eipä mittään. Onneksi rakastuin tähän Klongin maljakkoon ja hyötykäytin aikaisemmin nuupahtaneen  joulukukan tässä maljakossa ja nyt siitä toivottavasti on iloa pidemmäksi aikaa! En tiedä miten paljon tätä täytyy kastella, nyt sitä vettä on kokoajan sitten tarjolla. Toivottavasti kelpaa. Kuvissa vilahtaa myös muuten uusi sisustustyyny jonka hankin aikaisemmin syksystä ja ehkä vähän alitajuntaisesti myös joulusta inspiroituneena. Nimittäin väriltään viininpunainen, vaikka ajattelin alkuun ettei meidän kodissa mitään punaista joulua nähdä vaan väreiksi valikoituivat valkoinen, musta ja kulta. En usko, että tätä viininpunaista tullaan näkemään tämän enempää. 





Muitapa joulusomisteita olohuoneessa ei vielä toistaiseksi ole. Seuraavaksi haluaisin hankkia uuden paperisen tähden ikkunaan, koska entinen on mennyt rikki. Vielä vastaan vain ei ole tullut sitä oikeaa tähän huusholliin. Pelkistetyn joulun tunnelma on mielestäni kivasti onnistunut olohuoneessa ja tämä on ollut tähän asti oikein miellyttävää kokeilemista uudenlaisella tyylillä kodissa. 
torstai 16. marraskuuta 2017

5 x ERIKOISTA TAPAA SIIVOTESSA

Toivottavasti en luvannut otsikossa liikoja, mutta rupesin tässä yksi päivä töiden jälkeen perinteisesti siivotessani miettimään vähän tarkemmin kyseistä asiaa ja tulin siihen tulokseen että minulle on kertynyt tässä vuosien mittaan omanlaiset temput siivoukseen ja halusin vaihtelun vuoksi nyt heittää sisustusajatukset narikkaan ja höpötellä vähemmän tärkeää. 



1. KAKSINAISMORALISMI 

Herkästi sorrun nalkuttamaan miehelle nurkista kotona, jotka se on jättänyt joko siivoamatta tai sotkenut entisestään. Myös tuulikaapin ja kodinhoitohuoneen tasojen käyttäminen työkalujen säilytystilana ärsyttää. Sitten mulle itselle iskee se the laiskuus päivä ja nurkat saa pölyttyä niin pitkään että saan hirveät allergiat päälle. Tästä tavasta olen tietoisesti yrittänyt päästä eroon.




2. MONTA RAUTAA TULESSA 

En tykkää siivota yhtä kohtaa ja tarkasti, vaan pyörin ympäri asuntoa tehden aina jotain vähän kerrallaan. Esim. ei yhtään outo järjestys mulla:

Vedet kahvinkeittimeen-Astianpesukoneesta ylärivi tyhjäksi-Pyykit koneeseen&pyörimään-Kahvinpurut keittimeen & sumpit tippumaan- Astianpesukoneen alarivi tyhjäksi- Astiat koneeseen- Pölyjen pyyhkiminen keittiöstä vähän- Kahvikupin nostaminen esille- Imurointi- Kahvitauko


3. KOSTUTUSLIINAT APUNA 

Tarkoitan esimerkiksi meikinpuhdistusliintoja. Sain vinkin tähän kälyltäni ja siitä lähtien olen silloin tällöin pölyt pyyhkinyt ihan "vaihtelun vuoksi" näillä.



4. FYYSINEN YMPÄRISTÖ ENNEN BLOGIA 

En vaan pysty kuvittelemaan että kotona valitsisi kaaos ja mä näpyttelisin uusinta postausta rentoutuneena katsellen välillä ikkunasta ulos kohti metsää. Pitää olla siistiä ennen kuin tietokonetta edes avataan. Näistä blogin kirjoittamiseen liittyvistä traditioista olen kertonut aikaisemmin tarkemmin Kulissien takana haasteessa.


5. PYYKKIKORI EI KOSKAAN TYHJÄ 

Never happens. Kun vihdoinkin alkaa näyttää siltä että pyykit on pesty niin vastaan tulee joku K:n sukka nurkassa. 


Onko sinullakin outouksia siivotessa?